Henkilökunta
Katri ja Päivi, ratsastuskoulun opettajat
Katri Mennala
Yrittäjä, Master -ratsastuksenopettaja, vammaisratsastuksen ohjaaja
Olen ratsastanut pienestä pitäen. Ensimmäisen oman ponin sain 12-vuotiaana. Siitä lähtien olen myös kilpaillut. Olen kilpaillut sekä koulu-, este- että kenttäratsastuksessa kansallisella tasolla.
Ratsastusta olen opettanut pienimuotoisesti jo vuodesta 1990 asti. 1996 läpäisin ratsastuksenohjaajan loppukokeet. Ennen lopullista uravalintaa opiskelin lähihoitajaksi. Sen opiskelun aikana kypsyi päätös aloittaa "oikea" ratsastuskoulutoiminta.
1998 perustin Mennalan Ratsutilan vanhempieni maatilalle äitini Liisan kanssa. Seuraavana talvena opiskelin ratsastuksenopettajaksi. Yhä edelleen olen tyytyväinen uravalintaani. Sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 2003.
Master- ratsastuksenopettajan loppukokeen tein 2013.
Perheenlisäyksen johdosta työnkuvani yrityksessä muuttui ja opetankin pääasiassa maanantaisin ja torstaisin pienryhmätunteja. Hevosten kanssa on kiva elää, vaikka ne vaativatkin paljon.
Nora Määttä
Ratsastuksenohjaajaopiskelija
Hei! Olen Nora Määttä ja valmistuin 2022 hevosen hoitajaksi ja syksyllä 2024 toivottavasti ohjaajaksi.
Snuuki eli Frosty Snooze on mun ensimmäinen heppa jonka kanssa olen kasvanut varsasta asti yhdessä. Luca eli Lucio tuli 2023 mun kisahepaksi ja kouluun näyttöjä varten.
Olen ratsastanut kymmenvuotiaasta saakka ja aina touhunnut monipuolisesti hevosten kanssa, myös tallitöitä tullut alusta asti tehtyä. Minulle on tärkeää hevosen hyvinvointi ja yhteistyö hevosen kanssa - ei siis pelkkä ratsastus, vaan aivan kaikki muukin hevosten kanssa on tärkeää ja opettavaista.
Ohjaajana tykkään opettaa monipuolisesti eri lajeja ja ihan kaikenlaisia ratsastajia vauvasta vaariin. Mun työssäni on parasta kun oppilaat oppii jotain uutta ja näkee sen riemun sekä tietenkin tehdä päivittäin töitä hevosten hyvinvoinnin eteen.
Sinikka Salonen
Hevostenhoitaja
Olen Sinikka Salonen, Mennalassa olen työskennyllyt vuoden 2020 alusta.
Työnkuvani koostuu pitkälti tallitöistä sekä asiakkaiden auttamisesta tunneille, mutta välillä myös pidän lapsille suunnattuja tapahtumia kuten lasten iltapäivä.
Hevoset ovat olleet aina osa elämää ja 5-vuotiaana olenkin ratsastuksen aloittanut talutustunneilla Mennalassa, jotenka hauska huomata että vuosiavuosia myöhemmin sitä löytää itsensä työskentelemästä kyseisellä tallilla.
Aina kun minut tallilla näkee niin saa tulla nykäisemään hihasta, autan mielelläni.
Kukka Krogars
Ratsastuksenohjaajaopiskelija
Liisa Mennala
Olen Katrin äiti. Kesän leiriläisille tuttu keittiöstä.
Lastenlapsille toimin hoitomummona tarvittaessa eli todella usein.
Päivi Raskinen
Tuntituuraaja, ratsastuksenopettaja, II-tason valmentaja
Olen harrastanut hevosia aina vuodesta 1992 lähtien. Matkan varrella olen kilpaillut aluetasolla kenttäratsastuksessa ja alue- sekä kansallisella tasolla koulu- ja esteratsastuksessa.
Olen II-tason valmentaja sekä olen valmistunut ratsastuksenopettajaksi 2018.
Virpi Höynälä
Tuntituuraaja, ammattivalmentaja
Virpi on pitkän linjan hevosalan ammattilainen. Hänellä on hevosten hoitajan sekä hevosten valmentajan ammattitutkinto. Hän on pyörittänyt Jyväskylän alueella ratsastuskoulua vuosina 2000-2010 Puuppolassa ja Jääskelän tilalla. Virpi on kilpaillut niin koulu-, este-, kuin kenttäratsastuksessakin ja ajanut valjakkoa ponilla. Tällä hetkellä hänen päälajinsa on kouluratsastus.
Olemme innoissamme saadessamme Virpin mukaan opettajatiimiin!