Olen Venla, syntynyt -89, ja olen ratsastanut keskimäärin kerran viikossa 5-vuotiaasta lähtien.
Taukoa on välillä ollut opiskelun ja polvivamman vuoksi.

Tulin ensimmäinen kerran talentiin mukaan 2018, jolloin ratsuni oli Dessu.
Se yhteistyö kuitenkin katkesi, kun lähdin vuodeksi ulkomaille 2019 syksyllä.

Palasin mukaan talent-toimintaan tammikuussa 2021, ja nyt olen saanut ratsukseni Leilan.
Leila on taitava 5-vuotias tamma, jonka kanssa voin oppia paljon, ja puolestaan Leila pääsee tutustumaan kaikkeen uuteen, kuten kouluaitoihin.