| HENKILÖKUNTA | |
Katri Mennala, yrittäjä, ratsastuksenopettaja Olen ratsastanut pienestä pitäen. Ensimmäisen oman ponin sain 12-vuotiaana. Siitä lähtien olen myös kilpaillut. Olen kilpaillut sekä koulu-, este- että kenttäratsastuksessa kansallisella tasolla. Ratsastusta olen opettanut pienimuotoisesti jo vuodesta 1990 asti. 1996 läpäisin ratsastuksenohjaajan loppukokeet. Ennen lopullista uravalintaa opiskelin lähihoitajaksi. Sen opiskelun aikana kypsyi päätös aloittaa "oikea" ratsastuskoulutoiminta. 1998 perustin Mennalan Ratsutilan vanhempieni maatilalle äitini Liisan kanssa. Seuraavana talvena opiskelin ratsastuksenopettajaksi. Yhä edelleen olen tyytyväinen uravalintaani. Sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 2003. Perheenlisäyksen johdosta työnkuvani yrityksessä muuttui mutta nyt olen tehnyt paluun varsinaisen opetustyön pariin. Hevosten kanssa on kiva elää, vaikka ne vaativatkin paljon. Vaikka yrittäjän päivät täyttyvät työstä, jää Katrille aikaa myös rentoutumiseen. Vauhdissa mukana tyttäret Stiina ja Stella. | Katri opettaa ratsastajien lisäksi myös ratsuja. Tässä koulutuksessa Julia-tamma. |
Liisa Mennala Olen Katrin äiti. Olen tarvittaessa apuna tallilla kaikenlaisissa hommissa, paitsi tuntien pidossa. Kesäisin laitan ruokaa leiriläisille. Lapsenlapsille toimin hoitomummona tarvittaessa eli todella usein. | |
Päivi Kivelä, ratsastuksenopettaja (äitiyslomalla) Asun Jämsässä mieheni Petrin ja koiriemme Nooran ja Keken kanssa. Keke on nykyään mukana töissä ja tekee opetus- ja toimistohommia. Hevosia minulla on kaksi, suomenhevonen Virkkeli ja puoliverinen Inglors, ruunia molemmat. Inglorsin kanssa kilpailen esteitä ja koulua, Virkkelin kanssa koulua.Päivät menevät yleensä aamusta iltaan hevoshommissa. Harrasta aina välillä lenkkeilyä ja uimista. | |
Laura Puttonen, hevosenhoitajaopiskelija oppisopimuksella Olen harrastanut ratsastusta jo pienestä pitäen, aloitin harrastuksen 6-vuotiaana täällä Mennalassa. Syksyllä 2007 päätin vaihtaa rakkaan harrastuksen työksi ja opiskelen nyt oppisopimuksella hevosenhoitajaksi. Valmistun tämän vuoden lopussa. Minulla on 9-vuotias sh-ruuna Vilinä-Ville, joka on ensimmäinen oma hevoseni. Ville on ollut minulla pari vuotta ja edelleen opimme sen kanssa joka päivä hurjasti uusia asioita. Tässä työssä parasta ovat tietysti hevoset. Ja se että saa olla ulkona. Myös työkaverit ovat loistoporukkaa, ei mitään työtä jaksa tehdä, jos on tympeitä tyyppejä työkavereina. Tällä hetkellä näyttää siltä, että jään hommiin hevosalalle. Jos näin onnellisesti käy, siintää haaveissa joku päivä tallimestarin ammattitutkinto.
| |
Jenni Nieminen, ratsastuksenohjaajaopiskelija oppisopimuksella Aloitin ratsastamisen jo 5-vuotiaana Kilpakorven tallilla Jämsässä. Ensimmäinen heppa, jolla ratsastin, oli welsh cob -poni Ekku. Mennalan tallille tulin tunneille muistaakseni jo vuonna1996 ja siitä pitäen olen ratsastanut täällä. Huhtikuussa 2008 tylsä toimistotyö vaihtui unelmien hommaan eli aloitin ratsastuksenohjaajan oppisopimuskoulutuksen Mennalassa. Minun on määrä valmistua parin vuoden kuluttua. Ensimmäinen oma hevoseni oli Mennalasta ostettu pv-tamma Raduga eli Rapsu. Sen jälkeen ostin 2-vuotiaan sh-tamma Tähden Täpinän. Se oli kuitenkin myytävä, sillä tarvitsin koulua varten kurssihevosen. Koulua varten minulle tuli 5-vuotias hannover-ruuna Golden Jackpot eli Keijo. Keijo oli suuri ja komea hevonen, vähän liiankin suuri... Siksi Keijo sai uuden kodin ja minä uuden hevosen Lady II:n. Tilanteet kuitenkin muuttuvat nopeasti ja nyt Mennalassa asustaa 5-vuotias suomenhevonen Viima. Kotona Jämsässä minulla on myös kaksi koiraa, Minni ja Teddy. En vielä tarkkaan tiedä, mikä minusta tulee isona mutta todennäköisesti jään hommiin hevosten pariin. Minusta tunteja on mukava pitää ja työssä parasta se, ettei tarvitse istua neljän seinän sisällä pakertamassa. Hevosten kanssa on mahtavaa työskennellä, koska ne nyt vaan ovat niin hienoja eläimiä!
Jenni ja lainaheppa Fixi. Fixi on Jennin ratsuna opintojen aikana. | |
Kirsi Heino, tallityöntekijä Olen ollut elokuusta 2008 lähtien työvalmennuksessa Mennalan ratsutilalla. Varsinaiselta koulutukseltani olen merkonomi ja olen aiemmin tehnyt lähinnä myynti- ja siivoustöitä. Nyt olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että hevoset ovat mun juttu, tämä työ on mahtavaa! Ratsastin yläasteikäisenä parin vuoden ajan ja löysin tauon jälkeen lajin uudelleen pari vuotta sitten. Siskoni houkutteli minut mukaan Mennalaan ja sain synttärilahjaksi aikuisten leirin pari kesää sitten. Siitä se sitten lähti. Tiesin työt aloittaessani, että tallityö on todella rankkaa hommaa. Ensimmäisen työviikon jälkeen olo oli kuin kuolleella mutta nyt on kunto kasvanut kohisten. Tämä työ on hyvin erilaista aiempaan työhöni verrattuna, tässä saa liikkua ja olla olla ulkona. Hevosten kanssa työskentelminen on anoisaa, joka päivä oppii jotain uutta. Ratsastus on upea laji, hevosen selässä pääsee irti kaikesta eikä voi keskittyä muuhun kuin ratsastamiseen. Jos tunnilla alkaa miettiä vaikkapa seuraavan päivän ruokatouhuja, voi olla varma, että pieleen menee. |