Mennalan Ratsutila
Kuva: Sanna Pirkkalainen/YLE
Salama, Mennalan "julkkis"
 

 

11.9.2008

Salama on palannut kotiin Jyrin ajo-opetuksesta ja paljon on opittu! Neiti kulkee kärryjen edessä sangen mallikkaasti, vaikka välillä tuleekin erimielisyyttä suunnasta ohjastajan kanssa... Harjoittelu kuitenkin jatkuu ja ainakin ilmeistä päätellen sekä Salamalla että kyydissä olevilla Jyrillä ja Hannalla on hauskaa!

salama_ajossa_0908

 

Myös Julia-neiti on oppinut paljon uutta. Alla oleva kuva on otettu eilen eli 10.9. ja kuten huomaatte, Julia on ottanut aikamoisen askeleen kohti aikuisen hevosen hommia. Julialla on ratsastettu nyt viisi kertaa, sekä maneesissa että maastossa.

Katri kertoo, että ensimmäisellä kerralla tarkoitus oli vain mennä mahalleen satulaan ja totuttaa Julia ihmisen painoon. Neiti kuitenkin käyttäytyi sen verran mallikkaasti, että Katri uskaltautui istumaan satulaan. Ja kun sekin sujui, kokeiltiin käyntiä ja vähän kääntymistä. Ja uskokaa tai älkää, sekin onnistui hienosti!

Ja jos kerran käynti sujuu, niin pakkohan sitä oli raviakin kokeilla, aluksi talutuksessa. Julia osoitti kuitenkin nopeasti, mistä puusta suomenhevoset on veistetty ja loppujen lopuksi ravikin sujui ilman taluttajan tukea. Laukkaa Katri ei ole vielä Julialla kokeillut, mutta jos tahti jatkuu samana, on Julia varmasti keväällä jo aika taitava tyttö.

 

katri_ja_julia_0908